perjantai 10. tammikuuta 2014

Osteopaatilla

Elli kävi tänään osteopaatti Hanna Kivisen hoidettavana.

Hanna katsoi aluksi Ellin liikkumista ulkona. Nyt keskityttiin siis oikean takajalan pompottamiseen. Hanna diagnosoi välittömästi oikeanpuoleisen SI-nivelen rajoittavan liikerataa. Hanna käsitteli Ellin takaosan ja hieman selkää. Selän keskivaiheilta löytyi nikama, joka oli hieman vinossa. Kevyesti avustettuna Elli kuitenkin venytteli nikaman paikoilleen. Kovin näytti koira nauttivan käsittelystä, etenkin selkää käsitellessä Elli venytteli jatkuvasti. Muutenkin Elli tuntui jotenkin levollisen oloiselta, toivottavasti nyt saatiin lukot ja jumit auki! Muutamien kotiohjeiden kera jatketaan nyt eteenpäin. Koetan saada Ellin kontrollikäynnille tammikuun loppuun. Jatkossa sitten hoidetaan koiraa noin kerran vuodessa. Vielä kun saisin Yadan osteopaatille, niin olisi asiat kuosissaan. Kevään aikana pitäisi sitten kuvauttaa molemmilta koirilta lonkat, kyynärät ja selkä...

Tänään lepäillään, tai no, "lepäillään". Kummityttöni Jasmin 2v on meillä hoidossa, joten koirat ovat varmasti puhki tämän viikonlopun jälkeen ;) Huomenna sitten lenkkeillään (toivottavasti lumisessa pakkassäässä) ja sunnuntaina Tuulan koulutukseen. Yadan kanssa taidan pallotella tänään, se kun innostui DOBOilusta :) Ja herkuista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti